Jonna
Aloitin lasten liikunnan ohjaamisen esikoisen syntymän jälkeen ja oma vauva kulki kaikilla tunneilla mukana. Pian syntyivät kaksoset ja heidänkin kanssaan kuljettiin ohjaamassa. Nyt ohjausapurini ovat jo teini-ikäisiä ja ovat välillä tunneilla mukana apuohjaajina.
Liikuntahetket oman lapsen kanssa on laatuaikaa parhaimillaan. Lapset oppivat liikunnan lisäksi myös sosiaalisia taitoja ja aikuinen kohtaa samassa elämäntilanteessa olevia.
Olen suorittanut lukuisia lasten liikuntaan liittyviä koulutuksia, mm:
liikuntaneuvoja, lasten liikunnan ammattitutkinto, uimaopettaja ja äitiysliikuntavalmentaja, vauva- ja perheuintiohjaaja sekä vauva- ja perhesirkusohjaaja koulutukset.
Punaiset posket ja hymyilevä taaperot ovat parasta antia pienten lasten liikuntatuokiossa. Pidän tärkeänä, että tunneilla jokainen kokee onnistumisia ja että jo taaperoikäsenä liikunnasta muodostuu positiivinen asia.
Liikunnaniloa ilman suorituspaineita.
Tervetuloa liikkumaan kanssani!